Yhteystiedot

Steinerpäiväkoti Pellava

Pohjolankatu 3-5
00610 Helsinki

045-8425400
steiner.pellava@elisanet.fi

Aukioloajat:
ma-pe
7.45 - 16.15

Kuvateksti

Sadonkorjuujuhla

Syksyn sadonkorjuujuhlassa kerrotaan tarina rohkeasta ritari Yrjöstä, joka enkeli Mikaelin avulla taistelee lohikäärmettä vastaan pelastaakseen prinsessan ja koko valtakunnan. Sadonkorjuujuhlassa tahdotaan kiittää siitä. että on uutta satoa: marjoja, hedelmiä, vihanneksia ja viljaa, paljon herkullisia maan antimia. Kiitetään aurinkoa, maata ja maanviljelijää. Tälläiset asiat voivat olla nykyaikana kaupunkilaislapselle aika tuntemattomia.

 

Lyhtyjuhla

Lyhtyjuhlaa vietetään marraskuussa, Martinpäivän aikaan. Lasten kanssa valmistetaan lyhdyt. Samalla lauletaan lyhtylauluja, joiden sisältö kertoo, miten jokainen tuo oman pienen valonsa syksyn pimeään. Juhlailtaan kutsutaan lapsen koko perhe. Lyhtyihin sytytetään kynttilät ja laulaen kulkue lähtee kiertelemään poluille päiväkodin lähitienoolle. Lyhtyjen loistaessa kuuntelemme tarinan, nautimme pullasta ja kuumasta mehusta. Juhlan taustalla on Pyhän Martin tarina. Hän oli Ranskassa kristinuskoon kääntynyt legioonalaisupseeri, joka oli harjoittanut niin paljon hyviä töitä, että hänet tahdottiin piispaksi. Kuuluisin hänen laupeudentöistään oli viitan jakaminen. Hän halkaisi oman viittansa miekallaan ja antoi toisen puolen palelevalle kerjäläiselle. Tapaus on paljon ikuistettu eri puolilla Eurooppaa taiteessa.

 

Adventtipuutarha

Ensimmäisenä adventtina alkaa päiväkodissamme joulun odotus. Tänä aikana ulkoinen valo vähenee koko ajan. Sen sijaan sisäinen valo kasvaa. Adventtijuhlaan olemme rakentaneet havuspiraalin, jonka keskellä loistaa kynttilä. Muuten on pimeää. Joku aikuisista kertoo adventtitarinan, jonka jälkeen jokainen lapsi hakee omaan kynttiläänsä valon, kunnes lopulta koko huone on valoisa. Samalla lauletaan joulun odotuksen lauluja. Lapsen tunteet syvenevät ja rikastuvat tällaisten kuvien kautta. Vuoden pimeimpänä aikana sytytetty valo kasvaa kasvamistaan huipentuen jouluaattoon. Lapsen vanhemmat ovat aina tervetulleita juhlaamme.